ekokumppanit_logo_2019_vaaka_color_txtwhite.png

Sukupolvelta toiselle

Ratkaisuja kestävän kehityksen
haasteisiin

Tampereen luonto- ja retkeilyalueet

Artikkeli julkaistu

26.04.2021

Vuoden Retkikohde 2020

Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue valittiin keväällä 2020 Vuoden Retkikohteeksi.

Teksti Carl Willandt Kuvat Ekokumppanit | Carl Willandt

Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue valittiin keväällä 2020 Vuoden Retkikohteeksi kuuden finalistin joukosta. Kilpailun teemana oli tällä kertaa ympäristömyönteisyys ja voittaja ratkesi perinteiseen tapaan yleisöäänestyksellä. Kintulammi kahmi kaikkien finalistien keräämistä noin 5 000 äänestä peräti 38 prosenttia.

Kintulammin alueen kehittämisestä ja ylläpidosta vastaava Petri Mäkelä Ekokumppaneista oli luonnollisesti ratketa riemusta tuloksen kuultuaan.

 

– Äänestystulos on ennen kaikkea suuri kiitos ja upeaa palautetta Kintulammin eteen viime vuosina tehdystä työstä, Mäkelä iloitsi. – Vuoden Retkikohden on tunnettu kilpailu ja voitolla on varmasti positiivinen vaikutus myös Kintulammin kansalliseen tunnettuuteen ja sitä kautta alueen kävijämääriin.

Maineen ja kunnian lisäksi Kintulammi palkittiin Suomen Messusäätiön 5 000 euron stipendillä, joka tulee käyttää alueen kehittämiseen.

Stipendi menikin heti käyttöön; sillä hankittiin puuhaketta, jolla vahvistettiin alueen polkujen pohjia, jotta polut kestävät alueen alati kasvavat kävijämäärät.

– Oikein käytettynä hake takaa poluille pitkospuihin verrattavan kestävyyden vuosien ajaksi, Mäkelä kertoo tyytyväisenä.

Lue lisää

Ajankohtaisia töitä & kuulumisia